Juuri äsken minulle tapahtui asia, jonka välittömästi halusin laittaa ylös blogiini sen harvinaisuuden vuoksi.
Huora-naiseni ei nimittäin totellut minua. Käskin selväsanaisesti akan noutaa jääkaapista kaljan persereiässään kantaen, mutta mitä tekee hupakko. Rupeaa itkemään ja yrittää karkuun.

Olen odottanut tällaista iloista tapahtumaa jo toista viikkoa, sillä kyseessähän on mainio tekosyy hakata ämmästä paskat pellolle. Harmi tosin, että tämän piti tapahtua juuri Botzvana-Uganda jääkiekkomatsin aikaan, sillä olen intohimoinen jääkiekon ystävä ja katson kaikki pelit mitä vain ikinä pystyn.

Hyppäsin välittömästi ylös nojatuolistani räjähtävällä nopeudella kaljan voimistamien lihasteni avulla, saavutin tämän niinsanotun naisen muutamalla jämerällä harppauksella ja otin tukasta tiukan otteen, painaen samalla  ämmän pään maahan. Sijoitin lihaksikkaan polveni tukevasti sen tottelemattoman huoran kurkulle ja aloin vapaalla kädelläni takoa järkeä naikkoseen. Ensin kuului muutaman iskun ajan suoraa huutoa, sitten voimatonta vikinää ja lopulta hiljaisuutta piti loitolla vain telkkarista kuuluva lätkämatsi ja nyrkkini litinä akan kasvoja vasten.
Kun huoran nenä alkoi olla sopivan näköisesti poskella ja nyrkkini alkoi likaantua verestä, lopetin hakkaamisen, ulostin avonaiseen hampaattomaan suuhun ja jätin horon heräämään omia aikojaan.

Varmasti tietää saatanan huora paikkansa tässä maailmassa kunhan joskus tuosta lattialta herää, jos herää.
Se on asioiden luonnollinen järjestys tässä maailmassa, ja yksi likainen huorahan ei sitä järjestystä muuta, ei ainakaan niin kauan kuin minä voin asialle jotain.